lauantai 4. helmikuuta 2012

Helmimätsäri 4.2.2012

Pipsa ja Stella mätsäritunnelmissa :)
Tänään lähdimme Stellan kanssa harjoittelemaan näyttely-käyttäytymistä Liedon Helmimätsäriin. Mukaamme liittyi Stellan leikkikaveri, Pipsa-sheltti. Tilanne oli aivan uusi Pipsalle, koska paikalla oli niin paljon koiria ja ihmisiä, uusiä ääniä ja hajuja. Stellalle tilanne oli taas hieman tutumpi, sillä se on käynyt jo ennestään muutamassa hallissa agility- ja tokokisoja katsomassa ja sen lisäksi Stella on ollut mukana katsomassa yhtä mätsäriä ulkona.

Pipsa 5kk ja Stella 4kk
Neidit eivät oikein viihtyneet sylissä...
Alkujännityksen jälkeen Pipsakin rentoutui ja tottui uuteen tilanteeseen. Stella oli aikalailla heti valmis hommiin kun tajusi mistä oli kyse. Kehät olivat tunnin verran myöhässä ja Stella joka ei edelleenkään pissaa ulos vieraissa maastoissa, piti mua jännityksessä loppuun saakka sen suhteen että joudunko maksamaan sakkopissoista - onneksi en joutunut :)

Kehässä tavoitteeni oli että Stella tekisi edes sinneppäin niin kuin ollaan vähän kotona harjoiteltu ja ettei se tekisi asioitaan kehään eikä olisi pelokkaan oloinen. Tässä kehätapahtumat kuvina...

Pöydälle kun mentiin, Stellaa hieman kammoksutti, mutta hyvin tyttö viihtyi
pöydällä kun sai namia koko ajan suukkuun ;)

Sitten liikuttiin...
Tuomari näytti ihastelevan menoa :)

Nätisti Stella seisoi, vain pari kertaa tarjosi istumista :)

Tuomari ihasteli Stellaa ja antoi sille punaisen nauhan :)

Tuomari arvioi Stellaa tarkoin silmin...

"Ai mitä, voitettiinks me vai?" :D
Pienet pennut - PUN1
Tuomari Tuulia Salonen kehui Stellan esiintymistä ja yleisesti Stellaa, että on kuulemma todella ihastuttava tapaus (jos nyt oikein muistan hänen sanansa). Stellan takajalkojen liike on kuulemma hieman jäykkää, mutta sehän on vielä kehitysvaiheessakin joten turha huolestua :) Tällaiset palautteet ovat kullan arvoisia ja täytyykin tarkkailla tuota Stellan liikkumista jatkossakin.

Pipsakin sijoittui hienosti: SIN3. Onnea Pipsalle! :)





Best In Show- kehässä Stella toimi ihan yhtä hyvin kuin punaisten kehässä. Kovin ylpeä sain olla jälleen kerran neidistä! Edeltävästä kehästä oli kuitenkin jäänyt joltain maahan isoja namipaloja ja ne vähän hidasti meidän matkaa. Ensimmäisellä kierroksella vielä pysyttiin mukana, mutta toisella kierroksella Stellaa haittasi namipalat niin paljon ettei liikehdintä ollut enää yhtä selkeää, niimpä jäimme nipin napin BIS-sijoituksista ;) Mehän olimme jo päässeet tavoitteeseemme ja olimme siihen täysin tyytyväisiä :)

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä näyttelyharjoitus takana. Olen iloinen myös siitä että vaikka toiset koirat haukkuivat aika paljonkin odotteluvaiheessa, Pipsa ja Stella eivät lähteneet siihen mukaan vaan pysyivät hiljaa. Kannatti lähteä Lietoon asti, koska nyt neidit ovat taas kokemusta rikkaampina :)


Palkintohuoneesta sain valita Stellan palkinnon ja koska meille tärkein palkinto oli uusi kokemus ja hyvä harjoittelumahdollisuus, nappasin kuvassa näkyvän vetolelun, josta arvelin neidin tykkäävän ja niinhän sillä leikittiinkin vielä samana iltana ;)

1 kommentti:

  1. Vautsi, oottepas olleet hyviä! Harjoittelu on siis kannattanut! Voi harmi kun itse olen vähän laiskotellut tuon näyttelyharjoittelun kanssa... täytyy nyt kyllä tosiaan alkaa ennen kun niihin näyttelyihin mennään! :) Onnea hienolle tytölle upeasta saavutuksesta! ;)

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)