sunnuntai 27. elokuuta 2017

ATT:n Minien Seuramestarit 2017



Uusittiin tänään Stellan kanssa ATT:n seuramestaruustitteli vuodelta 2014! Ihan huippua onnistua piiiiiitkästä aikaa yksilökisoissa. Ihan ilman odotuksia lähdettiin tänään radoille. Stella sai myös kunnian opettaa Stefanialle agilitya, juoksemalla myös rölliluokassa. Tuloksilla ei juhlittu yhden pikku kontaktin putoamisen vuoksi, mutta ihan huikeaa menoa minun "ketyltä", jolla vasta oma harrastuskoira hakusessa <3 Toisella yrittämällä juoksi hän sitten hienosti Petran Manun kanssa kolmannelle sijalle!

Stefania ja rölliluokan koirat Stella ja Manu.

Kisapäivän aikana meidän SM-minijoukkue yllätettiin ripustamalla hieno banderolli, jonka luonut meidän joukkueen upea vara-ohjaaja Rita Larjava! Tämä upea taideteos koristaa nyt ATT:n uusitun hallin seinää. Vielä jaksaa siis fiilistellä SM-joukkuekultaa. 
 Aika hienoa, että oma seura muistaa tällä tavalla :)

Kuva: Rita Larjava
Tässä vielä minun ja Stellan hyvänmielen radat tältä päivältä, joiden ansiosta seuramestaruus voitettiin <3 Kiitos Stefania kuvaamisesta! Du e bäst <3



Kuva: Rita Larjava


Kuva: Rita Larjava


Kuva: Rita Larjava
Palkintojen jako. Kuvat: Stefania Fält
Voitto sekä karsintaradalta että finaaliradalta! Uskomatonta :)

Kiitos Stella <3 Kuvat: Stefania Fält
Kiitos Rita Larjava todella mageista palkintokuvista!

Kuva: Rita Larjava


Kuva: Rita Larjava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tähän, kiitos! :)